TIETOA
BULGARIASTA
|
| BULGARIA MATKAILUMAANA |
| Bulgaria; merta, hiekkaa, aurinkoa, vuoria, luostareita, henkeäsalpaavia
maisemia, hyvää ruokaa ja erinomaisia viinejä. Kaikkea tätä ja paljon muuta
tarjoaa Bulgaria matkailijoille. Matkailu on merkittävä osa Bulgarian talouselämää;
sen osuus Bulgarian vientituloista oli vuonna 1995 noin 800 miljoona
USD. Maan talouselämän muutokset koskevat myös matkailua, ja suurin osa
hotelleista on jo yksityisomistuksessa. Matkailu lisää tuloja Bulgarian niillä
alueilla, joissa on vähän tulolähteitä. Matkailun huippuvuodet ajoittuivat 60-
ja 70-luvuille. Vuoden 1990-luvun taantuma, joka johtui Bulgarian valtiollisen ja
talouselämän suurista muutoksista on jäänyt taakse. Yhä useammat eurooppalaiset
ovat jälleen löytäneet Bulgarian lomamaana; Bulgariassa kävi vuoden 2000
elokuun loppuun mennessä tilastojen mukaan 1,7 miljoona turistia, mikä on 20 %
suurempi kuin vuonna 1999. Eniten matkailijoita Bulgariaan tulee Saksasta,
Englannista, entisen Neuvostoliiton alueelta eli IVY-maista. Myös pohjoismaalaiset
viihtyvät Bulgariassa. Suomesta kävi vuonna 1999 Bulgariassa noin 17000 matkailijaa.
Keski- ja Etelä-Euroopan ja Itä-Euroopan maista tulee melko
paljon lomailijoita, ja tietenkin Bulgarian naapurivaltioista. Kaikki
tuntevat Mustan meren lomarannat, ja rantalomailu vetääkin Bulgariaan kaikkein
suurimmat matkailijamäärät. Mustan meren kolme suurinta lomakohdetta Albena,
Kultahietikko (Golden Sands) Varnan lähellä sekä Aurinkoranta (Sunny Beach)
Nessebarin lähellä ovat suosituimpia kohteita, niissä on majoitustiloja noin
110 000 vieraalle. Talvimatkailu vetää Bulgarian vuoristokohteisiin ja
laskettelukeskuksiin, joista tunnetuimpia ovat Bansko, Borovets ja Pamporovo,
joissa on palveluja vaativimpien makuun, mutta edullisin hinnoin.
Kylpyläkohteista suomalaisten suosiossa on Sandanski. |
|
VIINIÄ. VIINIÄ... |
Viinin jumala Dionysos siunasi Bulgariaa hyvällä maaperällä ja
runsaalla auringonpaisteella. Kalkkiperäisen maan lämpö pysyy
tasaisena kovistakin talvista huolimatta ja maaperä pystyy säilyttämään
kosteutta kesähelteelläkin. Siksi viinirypäleitä viljellään kautta koko
maan. Bulgarialla on lähes 3000 vuoden mittainen historia
viininvalmistuksessa.
Nykyään viljellään tunnettuja rypäleitä, kuten Chardonnay, Cabernet,
Merlot ja Sauvignon. Viininviljelyalueita on viisi. Mustan
meren rannikolla tuotetaan valko- ja kuohuviinejä. Pohjoinen alue on punaviiniseutua.
Ruusulaaksossa tuotetaan aromirikkaita valkoviinejä. Eteläinen alue
tuottaa tummia ja täyteläisiä punaviinejä ja lounainen alue täyteläisiä ja
pehmeitä punaviinejä.
Bulgarian viinit
Bulgarian Master Vintners
|
|
Historiaa, kulttuuria, antiikin aarteita... |
|
Bulgariassa voi tietysti tehdä paljon muutakin kuin ottaa aurinkoa
hiekkarannalla. Bulgarian historia on pitkä, mielenkiintoinen ja monivaiheinen
ja maa tarjoaa historiasta ja kulttuurista kiinnostuneille todellisia elämyksiä;
maailman vanhimman kulta-aarteen, traakialaisten hautakumpuja, roomalaisaikaisten
amfiteattereiden, kylpylöiden ja stadionien raunioita, keskiaikaisia
linnoituksia ja toista sataa luostaria, joissa maan verisen historian aikana
vaalittiin kulttuuria ja historiaa. Matkailijoilla on mahdollisuus tutustua
ainutlaatuisiin historiallisiin kaupunkeihin, vuoristokyliin, kansanjuhliin ja alkuperäiseen
elämään, maistella Bulgarian erinomaisia viinejä ja ruokakulttuurin antimia.
Bulgarian kansallinen Matkailukomitea on aloittanut uudistustyön Euroopan
Unionin PHARE- ohjelman avustuksella. Ohjelman keskeisimmät tavoitteet ovat
matkailun tuleva kehittäminen, taloudellinen ja tekninen apu sekä
Bulgarian kiinnostavuuden lisääminen matkailumaana, luonnonsuojelunäkökohdat ja
asiakaspalvelun tehokkuuden ja miellyttävyyden parantaminen.
Unescon bulgarialaiset maailmanperintökohteet:
|
Erilaiset teemamatkat ovat saamassa yhä enemmän suosiota
ulkomaalaisten matkailijoiden taholta. Monet matkanjärjestäjät
suunnittelevatkin
asiakkailleen
kiertomatkoja, joiden aikana tutustutaan Bulgarian historiaan ja
kulttuuriin. Bulgaria kuuluu maailman suurien viinintuottajamaiden
joukkoon ja viiniteeman ympärille luodut
kiertomatkat ovat saavuttamassa suurta suosiota niin tavallisten turistien
kuin viinialan asiantuntijoidenkin keskuudessa. Bulgarian kaunis ja
vaihteleva luonto on tietysti asia erikseen; vuoristoissa on mahdollista
tehdä ohjattuja vaellusretkiä ja tutustua maan rikkaaseen kasvimaailmaan.
Bulgariaan matkailija voi tulla monta kertaa, ja joka kerralla voi lomansa
viettää uudella tavalla. Matkailumaana Bulgaria on varmaankin eräs
Euroopan monipuolisimmista. Matkailutuloja
voidaan käyttää myös historiallisesti tärkeiden kulttuuriaarteiden
suojeluun ja restaurointiin. |
| Suomi-Bulgaria-Seuran matkailu linkit
ALKUUN |